Kuvaus

Vuonna 1897 perustettu HIFK täytti 125 vuotta vuonna 2022. Jääkiekkoseura HIFK ja KOFF ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 1985. Siksi onkin vain oikein, että juhlakauden avausbileet järjestettiin yhteistyössä. HIFK on järjestänyt jääkiekkojoukkueensa kauden avauksessa jo useamman vuoden ajan hallin pihalla grillibileet. Tänä vuonna mentiin päätyyn asti ja kutsuttiin koko yhteisö yhteen koronan jälkeen tapaamaan joukkuetta ja viettämään aikaa yhdessä. Illan kruunasi JVG:n yksityiskeikka.

Sponsoroinnin suunnittelu

HIFK:n ja KOFF:in yhteistyö on todella intensiivistä. Peruselementit yhteistyössä ovat jatkuvia, kuten näkyvyys, yhteiset tapahtumat ja sisällöt. Kauden 2022-2023 avaustapahtumasta haluttiin kuitenkin tehdä yhdessä jotain suurempaa. Keväällä aloitettu suunnittelu yhdessä molempien yritysten sisäisin voimin. Tavoitteena oli tuoda yhteisölle mahtava elämys, jossa päästään tapaamaan 

Toteutus

Tapahtumaa markkinoitiin aktiivisesti kausikorttilaisille, HIFK-yhteisölle sekä muille HIFK-lajeille. Kokonaiskapasiteetti hallissa oli 3.000 ja tilaisuus ”myytiin” nopeasti loppuun. Tapahtuma oli ilmainen yhteisölle, mutta vaati ennakkoilmoittautumisen.  Eri HIFK-lajit kutsuttiin mukaan esittelemään omaa toimintaansa. Paikalla oli jääkiekon lisäksi jalkapallon, voimistelun sekä käsipallon lajiesittely. Kaikki HIFK:n faniryhmät olivat paikalla esittelemässä toimintaansa.   HIFK:n miesten jääkiekkojoukkueen pelaajat olivat jakamassa nimikirjoituksia ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, sillä usean vuoden ajan kontaktit fanien kanssa olivat mahdottomia. Illan juonsi Juha Perälä, joka esitteli joukkueen ja haastatteli pelaajia. Myös KOFF:in markkinointijohtaja Alexander Sneen pääsi kiittämään yhteisöä ja uusi toimitusjohtaja Markus Lindström avasi kiekkokauden. Illan kruunasi JVG:n yksityiskeikka yhteisölle. Upea yksityiskeikka loppuunmyydylle Nordiksen Black Boxille oli menestys. 

Sponsoroinnin onnistumisen arviointi

Palaute oli kiittävää ja mahdollisuus tehdä ”normaalikautta” isompi tapahtuma keräsi kiitoksia. Tavallisena vuonna kauden aloitusjuhlissa oli ollut noin 1000 kävijää – 125-vuotisjuhlakaudella tämä määrä nousi 3000 kävijään. Lisäksi iso osa kiinnostuneista ei valitettavasti enää mahtunut paikalle.

Näkyvyys ja huomiarvo yhteisön kanssa oli isoa. Kaikki HIFK:n lajit pääsivät mukaan ja heidän kauttaan tapahtumasta viestittiin lähes 10.000 HIFK-yhteisön jäsenelle. Tapahtuma toi lajeja vielä voimakkaammin yhteen 125-vuotisjuhlien alla.
 
Yleisön kommentteja:

Taphtuma oli maksuton, joka mahdollisti kaikkien kamujen mukaan tulon! Hyvin järjestetty, eikä mikä tahansa bändi, vaan JVG, joka oikeasti mahtava juttu nuorille! Kiitos!!
Kiva juontaja, juontajat hauskat spiikit ja urheilujoiden grillaukset. Hyvä keikka!
Hyvin järjestetty tiivid paketti. Ruoka huippuluokkaa!
Mukava HIFK:n näköinen tapahtuma jonka kruunasi JVG
Hyvä fiilis, ihmisten ilo, jvg:n iloinen esiintyminen sekä pelaajien näkeminen. Kiitos tapahtuman järjestämisestä!
IFK tuo tunteet esiin ja pitkän kesän jälkeen tekee hyvää hiukan ottaa rennosti enne kuin pelit ja katsomoelämä taas kutsuu.
Arvostan että seura ja kumppani on nähnyt vaivaa ja järjestänyt faneille vähän ekstraa. Rento tunnelma ja yhteisöllinen meininki. Kiitos.