Lähtökohta:Alan ammattilaisille tarkoitettu Tubecon Industry day järjestettiin perjantaina 11.8. päivää ennen varsinaisen Tubeconin alkua. Muun muassa brändeille, medialle, tuotannolle ja markkinointiviestinnän ammattilaisille tarkoitetussa koko päivän kestävässä seminaarissa pureuduttiin monelta eri kantilta tubetukseen, sosiaalisen median ja videomarkkinoinnin mahdollisuuksiin ja trendeihin sekä kuinka videolla ja vaikuttajamarkkinoinnilla tuetaan organisaation liiketoimintaa. Lyhyesti Tubecon Industry day toimi tulkkina tubeskenen ja bisnesskenen välissä.Puheenvuoroja oli laidasta laitaan vaikuttaja- ja videomarkkinoinnin asiantuntijoiden ja suosituimpien tubettajien puheenvuoroja yhteensä 13 ja sen lisäksi paneelikeskusteluja.Sisältö:Aamu alkoi Tubeconin luovan johtajan Jonna Paanasen puheenvuorolla. Paananen muun muassa esitteli Tubeconin keväällä Taloustutkimukselle teettämää tutkimusta nuorisoidoleista.Tutkimustulokset osoittavat, että suomalaisten 13–19-vuotiaiden nuorten seuratuimpien idolien joukosta kuusi ensimmäistä henkilöä ovat tubettajia. Etenkin 13–15 vuotiaiden nuorten vastauksissa listoja hallitsivat tubettajat jopa yli 70 % osuudella. Tutkimus teetettiin 500 suomalaiselle 13–19 vuotiaalle nuorelle puhelinhaastatteluilla ja syitä valintoihin selvitettiin nettipaneelilla. Tutkimuksesta voi lukea lisää täältä.Olennaista kulttuurin muutoksessa on myös se, että entistä enemmän youtube tulee olohuoneisiin isoille näytöille. Ennen Youtubea katsottiin tietokoneelta, tabletilta ja puhelimelta, mutta entistä enemmän katsotaan myös isolta tv:ltä.A-lehdiltä oli juuri valmistunut tutkimus tubetähtien hyödyntämisestä markkinointiviestinnässä. Nämä 10 vinkkiä ovat omiaan mille tahansa yhteistyölle.1) Ole luonnollinen2) Ole läpinäkyvä3) Tee yhteistyötä tubettajan kanssa4) Minkä tyyppisiä videoita halutaan – tee niitä5) Ota kaikki muutkin tubetähden somekanavat haltuun6) Tunne kohderyhmäsi7) Ota youtuben algoritmit haltuun8) Hyödynnä MCN:n (manageri) asiantuntijuus9) Rakenna pitkäaikainen yhteistyö10) Ajattele isosti!Päivän mielenkiintoisin tarina oli Hydraulic Press Channelin tarina. Lauri Vuohensillan ja hänen vaimonsa Anni Vuohensillan youtube-kanavasta tuli suosikki yhdessä yössä, kun heidän paperimurskausvideo jaettiin Reddit-palvelussa maaliskuussa 2016. Katselumäärät räjähtivät.Huhtikuussa 2016 Vuohensillalle tuli Valkoisesta talosta pyyntö kaapeliboksin murskaamisesta. Valkoinen talo julkaisi murskausvideon sosiaalisessa mediassaan. Nyt kanavalla on ainakin kaksi miljoonaa seuraajaa ja 235 miljoonaa näyttöä ulkomailla. Pariskunnan koko tarinan voi lukea vaikka täältä Kotiinviemiset:Päivän aikana kasvoi ymmärrys nuorisokohderyhmästä. Mainostajia luulisi kiinnostavan, että 84 % kaikista 18-35-vuotiaista voisi kuvitella ostavansa tuotteen tai palvelun tube-videon perusteella.Monta kertaa päivän aikana painotettiin, että annan tubettajan olla aito oma itsensä ja ole rohkea. Silloin saa parhaat tulokset. Sirpa Tuomen sanoin: The highest risk is taking no risk.Kaikkiaan Tubecon Industry Day viimeistään alleviivasi, että markkinoinnin artistikattauksesta ei voi unohtaa tubettajia.