Istanbulista marraskuussa 2012 kaikki alkoi. Future Sponsorship -konferenssi keräsi yhteen alan
eurooppalaiset osaajat uudelle Ûlker Sports Arenalle. Varsin nopeasti yksinäinen Suomen delegaatio liittyi ruotsalaisen Sponsrings och Eventföreningenin ryhmään ja tästä kohtaamisesta syttyi kipinä perustaa Suomeen vastaava yhteistyöyhdistys edistämään alan osaamista ja tuloksellisuutta. Ruotsi on yksi alan ehdottomista edelläkävijöistä koko maailmassa ja vastaava yhdistys on jalkautettu ruotsalaisten innoittamana ja avustamana myös Norjaan ja Tanskaan. Ruotsissa alamme edustaa jo noin 26 prosenttia koko isosta mediakakusta. Yhdistyksellä on ollut iso rooli tämän aseman rakentamisessa.Yhdistyksen perustajajäsen, Fonectan edustaja Jukka-Pekka Vuori, kiteytti keväällä hyvin, että eihän tähän yhdistysten luvattuun maahan enää yhtään uutta yhdistystä kaivattaisi, mutta tämän alan edistämiseksi on pakko tehdä poikkeus ja antoi henkisen tukensa hankkeelle. Pian ryhmään liittyivät Sponsor Insightin herrat Tommi Puskala ja Kristoffer Olson, MTL Tapahtumatoimistojen puheenjohtaja ja Eventgardenin vetäjä Heidi Ekholm-Talas ja alan ehdoton töölöläinen guru Erkki Alaja Suomen Urheilumanagerit ry:n puheenjohtajan roolissa. Tämä pieni ydinryhmä otti tehtäväkseen hoitaa yhdistykseen liittyvät hallinnolliset ja viestinnälliset tehtävät yhdistyksen perustamisvaiheessa ja lupasi kutsua kaikki alan toimijat mukaan toimintaan yhdistyksen peruspuitteiden ollessa valmiina. Uusia jäseniä on jo tullut mukaan ja hallitusta tullaan täydentämään ensi vuoden aikana kevään vuosikokouksessa. Päätimme myös tuottaa alalle uuden tapahtuman, johon loimme korkeatasoisen sisällön. Foorumi on nyt marraskuussa ja Musiikkitalon Paavo-sali täyttyi muutamassa päivässä. Silloin tiesimme, että olemme varmasti oikealla asialla.Sponsorointi ja tapahtumamarkkinointi kuuluvat luontevasti yhteen. Molempia toimialoja yhdistävät mm. seuraavat asiat:
- Tuloksellisuuden osoittamisen haasteet, koska perinteiset mittarit puuttuvat
- Molemmista luodaan sisältöä asiakkaan markkinointiviestintään ja kohdataan tarkkoja kohderyhmiä. Sponsoroinnissa brändi vuokraa ja aktivoi olemassa olevan kohteen sisältöä itselleen, tapahtumamarkkinoinnissa brändi itse toimii sisällön tuottajana ja joskus jopa oikeuksien omistajana
- Onnistunut sponsorointi vaatii ympärilleen monipuolisia tapahtumia ja kohtaamisia
Yhdistyksen tärkeimmät tavoitteet ensimmäiselle toimintavuodelle liittyvät viestintään, alan tutkimusten kehittämiseen, kohtaamis- ja markkinapaikkojen luomiseen ja yhteistyön vahvistamiseen niin kansainvälisesti kuin kotimaisten alan toimijoiden kesken. Tärkeää on saada ala selkeämmin mukaan Isoon Mediakakkuun Ruotsin esimerkin mukaisesti.Yhdistyksemme logo visualisoi kolmikantaa, jonka ytimessä on aina ihminen. Alamme menestyksen kannalta on välttämätöntä, että kaikki toimijat ymmärtävät toisiaan ja keskustelevat vuorovaikutteisesti keskenään. Oikeuksien omistajien eli kohteiden tulee ymmärtää liike-elämän tavoitteita ja kieltä, jotta he voivat rakentaa kiinnostavia ja erottuvia ehdotuksia yrityksille. Toisaalta brändien tulee ymmärtää ja kunnioittaa oikeuksien omistajia ja pyrkiä monipuolisesti edesauttamaan kohteiden menestymistä. Alan asiantuntijat puolestaan palvelevat niin kohteita kuin brändejä avustaen heitä saavuttamaan yhteistyön tavoitteet.Kuluneen syksyn aikana sponsorointia ja tapahtumamarkkinointia on julkisuudessa käsitelty negatiivisessa valossa. Jäänmurtajayhtiön liukastelu liukkaalla curling-jäällä sai kohtuuttoman paljon negatiivista julkisuutta ja toisaalta hallituksen valmistelema päätös tiukentaa edustuskulujen verokohtelua osoittavat alaan kohdistuvan yllättävän paljon negatiivisia ajatuksia. Pitää muistaa, että oikein käytettyinä sponsorointi ja tapahtumamarkkinointi ovat tuloksellisia markkinoinnin ja myynnin työkaluja. Varsinkin Suomen viennille nämä työkalut ovat jopa elintärkeitä asioita, koska kansainvälisillä markkinoilla alan työkaluja käytetään huomattavasti vahvemmin varmistamaan oman tuotteensa myynti ja esillepano oikeassa ympäristössä. Kansainväliset investoinnit ovat arvoltaan jopa satoja miljoonia per projekti ja niiden tuloksellisuus pystytään osoittamaan.Toivotan kaikki Suomen oikeuksien omistajat / kohteet, sponsorit / brändit ja alan asiantuntijat mukaan yhdistyksemme toimintaan. Sponsorointi ja tapahtumamarkkinointi ovat kasvava ja sisältöä luova markkinointiviestinnän työkalu. Alan nostaessa osaamistaan ja profiiliaan meidän kaikkien hyvinvointi ja tulokset kehittyvät positiivisesti.Miikka VahteraYhdistyksen perustaja ja ensimmäinen puheenjohtajaSponsorointi & Tapahtumamarkkinointi ry