Oatly ja Suomen Pesäpalloliitto ovat sopineet yhteistyöstä koskien Superpesiksen pääyhteistyökumppanuutta. Persoonallisesta markkinoinnistaan tunnettu Oatly tuo Superpesiksen ottelutapahtumiin oman mausteensa. Monitasoisella yhteistyöllä rakennetaan suomalaiseen urheilumarkkinointiin kokonaan uusia lähestymiskulmia.
Kaikki kauden 2021 superpesisottelut alkavat Oatlyn mukaan nimetyllä hutunkeitolla, minkä lisäksi Oatlyn Food Truck kiertää superpesistapahtumissa. Yhteistyöllä halutaan luoda positiivisia hetkiä ottelutapahtumiin sekä parantaa Superpesiksen katsojakokemusta.
"Olemme onnistuneesti pystyneet kasvattamaan Superpesiksen kumppaniverkostoa menneen talven aikana. Superpesis koetaan entistä mielenkiintoisempana tuotteena, mistä tämä yhteistyö on oiva osoitus. Oatlysta olemme iloksemme saaneet kumppanin, jolla on sekä samanlaiset arvot että sama tulevaisuuteen suuntautuva asenne kuin meillä. Haluamme olla kehittämässä suomalaista urheilumarkkinointia", toteaa Pesäpalloliiton myyntijohtaja Jonne Kemppainen.
”Oatlyn kanssa luotiin mielikuvituksellinen pesäpallojoukkue nimeltään Oats. Pääsääntöisesti Oatlylle sovitut mainospaikat on täytettynä Oats:in kannustushuudahduksilla tai Oats:iin liittyvillä mainoksilla. Ottelutapahtumien liveyleisö pääsee kesän mittaan nauttimaan myös Oats:in fanituotteista, joita tullaan erikseen sovituissa otteluissa jakamaan pesäpallokatsojille. Oats:in valikoimaan kuuluu myös Oats:ni tarroilla teipattu Food Truck, mikä tulee myös olemaan tuttu näky tietyillä stadioneilla”, Jonne kertoo.
”Näiden mainospaikkojen lisäksi kaikkien Superpesisotteluiden hutunkeitot on nimetty Oatlyn mukaan. Tässä halusimme yhdistää suomalaisen urheilun yhden tunnetuimman perinteen sekä nykyaikaisen modernin brändin.”
Superpesiksen katsojaluvut ovat kasvaneet tasaisesti vuosi vuodelta. Uudistavan kansallispelin ja globaalin brändin yhdistäminen antaa loistavan maaperän nykyaikaiselle yhteistyölle."Superpesis on jotain aivan erityistä, ja onnistunut luomaan vahvan urheiluilmiön, joka tuo valtavasti iloa suurelle joukolle ihmisiä. Olemme ylpeitä voidessamme olla mukana tukemassa Superpesistä, kun he suuntaavat rohkeasti eteen päin", toteaa Oatly Suomen myyntijohtaja Niina Kahra.